Kannustusmerkit

Positiivisen pedagoogikan hengessä syntyneet kannustusmerkit ovat luonteva jatko Minä onnistuin -timanteille. Kannustusmerkeissä hyville asioille, hetkille ja onnistumisille on annettu lisäksi sanat. Molemmilla välineillä voidaan pyrkiä huomaamaan ja lisäämään arjen myönteisiä hetkiä, ja ehkä kannustusmerkkejä ja erilaisia timanttimatskuja voisi jopa yhdistää toisiinsa. Kannattaa ainakin käydä tsekkaamassa timanttipostauksessa olevia vinkkejä!

Kannustusmerkit antavat myös mahdollisuuden kiinnittää huomiota luonteenvahvuuksiin. Maistajamestarimerkin saaminen on esimerkiksi vaatinut rohkeutta ja sinnikkyyttä. Tunnetaiturimerkki puolestaan on ansaittu itsesäätelytaidoilla, joiden avulla omia tunteita tunnistetaan ja opitaan säätelemään. Tunnetaiturimerkin onnistuminen voi tulla esimerkiksi oman vuoron odottamiskyvyn tai pettymyksen sietokyvyn kehittymisestä ja näkymisestä käytännössä.

Luonteenvahvuuksiin kannattaa tutustua tarkemmin eri lähteistä, kuten Huomaa hyvä -materiaaleista.

Kannustusmerkkien hyödyntämiseen löytyy varmasti monia erilaisia tapoja. Ehkä keräätte ensin onnistumisia vihkoon tms. sanalliseen muotoon, ja tietystä määrästä merkintöjä ansaitaan aiheeseen sopiva merkki. Tai vaikka jokaisesta onnistumisesta saisikin merkin suoraan, niitä voisi hyvin kirjata myös ylös, jotta onnistumisiin voi palata myöhemmin helpommin. Olen myös tehnyt merkkien kaveriksi jo muutamia erilaisia keräyspohjia, joihin niitä voi halutessaan koota!

Merkkejä ja pohjia oli niin mukavaa tehdä, että teen niitä varmasti lisää! Ideoita ja toiveita (esim. merkkien teksteistä tai kuvituksesta ja erilaisista keräyspohjista ja mahdollisista muista lisäosista) otetaankin mielellään vastaan kommenttiboksiin, sähköpostitse tai somekanavissa (Instagram ja Facebook). Löydät kaikki yhteystiedot helposti INFO-sivulta. (Lisäys 15.7.2021 Yhden toiveen pohjalta on tehty jo erityisesti eskariin ja alakouluun sopivia tsemppimerkkejä.)

Kannustusmerkit – lataa ja tulosta

Kannustusmerkkejä on tehty useampaa erilaista sarjaa, ja jokaisesta on esillä vain muutama esimerkki. Lataa siis tiedostot, joista kuvat näkyvät parempina, ja tsekkaa, miltä eri versiot näyttävät!

Voit myös ottaa yhteyttä, jos haluaisit käyttää enemmän joitain tiettyjä merkkejä, jolloin voin laatia PDF-tiedoston valikoiduilla merkeillä, esimerkiksi sivullinen samoja merkkejä tai räätälöity kokoelma. Muutaman valikoiman jo teinkin valmiiksi.




Keräyspohjat – mallit ja tyhjät tiedostot

Keräyspohjia on 10 erilaista, joten mallikuvissa on vain muutama esimerkki. Mukana on mustavalkoisia, jotka voi halutessaan värittää, ja värillisiä versioita. Osassa on mukana eläinhahmo kyltin kanssa, ja kylttiin voi kirjoittaa esimerkiksi lapsen nimen. Huom! Tein näistä pelkästään yhden tiedoston, joten valitse tulostettaessa, minkä sivun haluat tulostaa.


Ethän jaa ladattuja tiedostoja sähköisesti missään muodossa tai tulosta materiaaleja yleiseen jakoon. Voit kuitenkin mielellään vinkata ja linkata sivuston tai tietyn postauksen! Kiitos yhteistyöstä!

Kiva jos kommentoit!

Ajatus aiheesta “Kannustusmerkit”