Subitisaatio-sydämet

Subitisaatio tarkoittaa pienten lukumäärien (1–4) nopeaa tunnistamista ilman kieleen perustuvaa laskemista. Voit lukea aiheesta lisää esimerkiksi ThinkMath-sivuston artikkelista. ThinkMath-sivustolla on myös laajemmin tietoa ja pienryhmäopetukseen soveltuvia harjoitusmateriaaleja esi- ja alkuopetusikäisten lasten ajattelun sekä matemaattisten taitojen tukemiseen.

Teinkin erityisesti subitisaatio-harjoituksia varten sydämet, joissa on esillä lukumäärät 1–3 esitettynä erilaisten pääsiäismunien avulla. Toki monia aiempiakin Nollasta kuuteen -materiaaleja voi hyödyntää samaan tarkoitukseen, kun valitsee niistä kortit, joissa lukumäärät pysyvät pieninä. Hauska, toiminnallinen subitisaatio-harjoitus materiaaleineen löytyy myös Hääräämö-blogista.

Subitisaatio-sydämiä voi käyttää monilla muillakin tavoilla. Kuvien alta löytyy joitakin soveltamisideoita.

Subitisaatio-sydämistä on kaksi eri versiota: haaleammat ja kirkkaammat värit (alla on mallikuvat). Niitä voi käyttää yhdessä tai erikseen. Pääsiäismunien ulkonäkö puolestaan vaihtelee. Vähän tosin mietin, olisiko pitänyt tehdä samanlaiset eri lukumäärillä, jotta voidaan etsiä samanlaisia. Päädyin kuitenkin erilaisiin, jotta pienten lukumäärien tunnistamista tulee harjoiteltua mahdollisimman monipuolisella kuvastolla.


Subitisaatio-harjoituksia

  • Sekoita sydämet, pinoa kuvapuoli pöytää vasten ja nosta yksi sydän kerrallaan lyhyeksi aikaa näkyviin, jonka jälkeen lapsi sanoo näkemiensä munien lukumäärän.
  • Kokeilkaa pareittan peliä, jossa kortit jaetaan puoliksi ja nostetaan kortit toisen nähtäväksi. Tämän jälkeen molemmat sanovat näkemänsä lukumäärän. Oliko korteissa sama lukumäärä vai ei? Ne kortit, joissa oli sama lukumäärä, käännetään näkyviin ja laitetaan sivuun. Eri lukumäärää olevat kortit laitetaan katsomatta pinoon. Huom! Välillä voidaan sekoittaa kortteja, mikäli ei meinaa löytyä pareja.
  • Ehkä edellä selostettua peliä voisi kokeilla myös ryhmässä? Jaa tällöin jokaiselle yksi kortti siten, että samoja lukumääriä on parillinen määrä. Kulkekaa salissa/ulkona siten, että jokainen yrittää etsiä edellä selostetulla tavalla parin itselleen.

Luokittelu, järjestys, pienet yhteenlaskut ja sarjoittaminen

  • Luokitelkaa pinoihin sydämet, joissa on sama lukumäärä. (Pääsiäismunajahdin tyyliin esimerkiksi samanlaiset omiin koreihinsa.)
  • Etsikää sydämistä ne, joissa on tähtiä/pilkkuja/raitoja tms.
  • Kokeilkaa luokitella koristemunat niiden pohjavärien mukaan, kuten vihreät, punaiset, moniväriset. Mikä väri on pohjaväriä ja mikä on koristeväriä?
  • Etsikää samanväriset sydämet (jokaista on kolme kpl) ja järjestäkää jokainen satsi lukumäärän mukaan järjestykseen.
  • Tehkää sydämistä ryhmiä, joissa on yhteensä tietty lukumäärä munia, kuten 4, 5, 6 jne. (tässä mukaan tulee jo pienten lukujen yhteenlaskua). Kuinka monta sydäntä tarvitaan, jotta saadaan yhteensä 10 munaa? Entä kuinka monella eri tavalla sama lukumäärä saadaan kasaan (esim. lukumäärä 4)?
  • Tehkää sydämillä sarjoja, joissa vaihteleva ominaisuus voi olla esimerksi sydämen väri tai munien lukumäärä. Tee esimerkiksi alkuun malli (vaihtelu esim. joka toinen tai aina kolme erilaista peräkkäin), jota lapsen pitää jatkaa. Tai tee sarja, jossa on virhe, joka lapsen pitää korjata. Tai keksikää yhdessä erilaisia tapoja tehdä sarjoja!
  • Mitä muuta keksitte? Jakakaa ideoita kommentteihin (voi laittaa myös pelkän etunimen)!

Lataa, tulosta ja käytä!

Tulosta subitisaatio-materiaalit käyttöösi alta. Muistathan, että materiaalin jakaminen sähköisesti (liitteenä) tai tulosteina on kielletty. Voit kuitenkin mieluusti ohjata muut sivustolle esim. alta löytyvillä painikkeilla tai linkillä muulla tavoin! Ja kokemukset ja kuvat materiaalien käytöstä somessa ovat enemmän kuin mieluisia, mutta muistathan merkitä niihin #nollastakuuteen tai tägää Nollasta kuuteen -tili (Instagram tai Facebook), jotta löydän perille. Kiitos yhteistyöstä!


Tutustu myös aiempiin matemaattisiin sydämiin, joilla voidaan harjoitella mm. lukumäärän ja numeromerkkien (1–10) yhdistämistä

Kiva jos kommentoit!

2 ajatuksia aiheesta “Subitisaatio-sydämet”